perjantai 7. helmikuuta 2014

Työväenlehti tekee tiedoksi

Vasemmistonuorten tiedottajana minua pyydetään ajoittain kuvaamaan järjestön ihmisiä ja tapahtumia työväenlehtiin. Alla oleva kuva on Kansan Tahdon kannesta. Laura Koskinen veti Vasemmistonuorten Tammitapaamisessa 25.1. työpajaa ekologisesta rakennemuutoksesta.

Olen kuvasta erityisen iloinen, sillä muuten kelpo lehden ongelmana on ankea ulkoasu, joka yltää yleensä taitosta kuvien laatuun asti. Täysin objektiivinen mielipiteeni on, että tämä on oikein hyvä kuva ja erinomainen valinta kanteen.

(Otsikko pöllitty tästä biisistä.)


lauantai 21. joulukuuta 2013

Paparazzi Palestiinassa

Elokuiselta Palestiinan-matkalta on julkaistu Liberossa kaksi kuvaa, alla oleva ja linkistä löytyvä. Otin kahden viikon reissusta yli 1100 kuvaa ja kelpuutin niistä lopulta kavereille näytettäväksi reilu 220.

Tämä kuva on otettu kamera lattian rajaan ojennettuna. Huomasin palestiinalaisen puoluejohtajan hypistelevän keskustelun aikana rukousnauhaa, ja toivoin kameran tarkentavan jotenkin järkevästi. Ammuin toki useamman ruudun ja yksi niistä osui tällaiseen näkyyn.


torstai 23. toukokuuta 2013

Ihmiset tekevät kuvan

Kansan Tahto käytti tätä kuvaa jutussaan Vasemmistonuorten liittokokouksesta. Alunperin tuuttasin kuvan järjestön Facebook-sivulle, kun puheenjohtajakolmikko Ahlakorpi-Andersson-Aromaa (kuvan järjestys) oli saatu valittua.

Kuvan terävyys on vähän niin ja näin, ja värejäkään en vaivautunut fiksaamaan, kun oli kiire saada kuvaa julki. Mutta jotenkin se toimii silti. Ilo on aitoa, lavastus ("menkää nyt riviin siihen") vaikuttaa luontevalta ja ennen kaikkea kuvassa on kiinnostavia ihmisiä. Kuvattavat on ilmeisesti itsekin tyytyväisiä ilmeisiinsä, joten mitäpä tässä valittamaan.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Värikäs vakitausta

Otin Kansan Uutisiin kuvan työpaikallani vierailleista baskeista. Mietin vain, kuinkahan monen kuvan taustaksi tuo graffiti vielä pääsee.


maanantai 3. syyskuuta 2012

Vähän eri kulmista

Kesällä ilmestyi Raahen Porvari- ja Kauppakoulun Huomisen suunta -lehti, johon kirjoitin suurimman osan jutuista. Halusin ottaa lehteen myös kunnon kuvat, sillä aiempien numeroiden kuvitus vaikutti suoraan sanoen tylsältä. Ne olivat lähes pelkästään samalla tavalla sommiteltuja ja rajattuja kuvia pöydän ääressä istuvista ihmisistä.

Ihan perusjuttuja: marketin myyjät puutarhaosastolla, pankinjohtaja pankin katolla ja puuseppä ikkunankarmien läpi. Näyttävät paremmilta lehdessä kunnon käsittelyjen jälkeen.





keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Urheilija on kiitettävän helppo

Tein muutaman jutun Pattijoen Urheilijoiden lehteen. Stressasin aika paljon kuvaamisesta, sillä kuvausajan sopiminen vaati pientä säätämistä ja käytin aika paljon myös aikaa näkökulmien miettimiseen.

Onneksi urheilijat ovat helppoja. Osaavat poseerata, eivät kiusaannu oudoistakaan lavastuksista ja tietävät oman roolinsa peliasun ja siihen painettujen sponsorilogojen kantajina. Urheilija on myös keskimäärin helpompi kuvattava kuin haastateltava - kaikki eivät ole kuvassa poseeraavan pelinjohtaja Sami Sirviön tasoisia lausunnonantajia.


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Mistä vasemmiston energia kumpuaa?




Aloitin orientoitumisen Vasemmistonuorten tiedottajan ja Liberon päätoimittajan tehtäviin viikonloppuna kuntavaalikoulutuksessa. Kuvasin koulutusta ja julkaisin kuvia tuoreeltaan Facebookissa.

Vaikka tapahtumien tärkeintä antia ovat ihmiset ja keskustelut, päätin aloittaa kuvasarjan tällä otoksella. Järjestön potentiaalisia jäseniä ajatellen ES-jonneuden luulisi olevan helpommin lähestyttävää kuin tuntemattomien ihmisten naamat.

(Energiajuomien kulutus noissa piireissä on kyllä ihmeellinen ilmiö. Ehkä tapahtumien alkoholittomuudella on jotain tekemistä asian kanssa.)